PVVMSK AUK // VIIKKO #9, 11.-15.11.2013

Maanantaiaamuna 11.11. soittokunnan aliupseerikurssi pakkaili viimeisiä ryhmäkohtaisia varusteitaan autoihin. Tunnelma oli odottavan jännittynyt. Pakkauksen jälkeen aliupseerioppilaita heittokyyditettiin paikkaan tuntemattomaan puoliryhmä kerrallaan. Lopullinen päämäärä oli taas tuttu Hälvälän harjoitusalue, mutta uudessa kontekstissa. Edessä oli viiden päivän mittainen, odotettu ja pelätty tiedustelu- ja sissiharjoitus. Ainoa varma asia oli se, että meitä tultaisiin koettelemaan henkisesti ja fyysisesti tavalla, joka tulisi olemaan kuin soittokauden hektisimmät keikkaputket, mutta nyt vain tiivistettynä viiteen päivään.

Heittokyyditys toi meidät Päijät-Hämeen keskussairaalan taakse, jossa marssisuunnaksi ilmoitettiin odotetusti Hälvälä. Poikkeuksena aikaisemmin suorittamiimme jalkamarsseihin nyt mukana kannettiin teltat, kaminat ja muu ryhmäkohtainen varustus. Lisäksi matkat aikana valmistettaisiin ruokaa ensimmäisen kerran trangia-retkikeittimellä. Ennakkoluulottomasti lähdimme reippailemaan kohti määränpäätä. Pian kuitenkin totuus iski niskaamme. Esimerkiksi rinkka, teltta ja ase ovat todella painava yhdistelmä. Vauhtimme hidastui pian ja kaikkien kommelluksien jälkeen pääsimme harjoitusalueelle vasta pimeän aikoihin. Tämän jälkeen majoituimme kaikki sissitoimintaan liittyvät harhautukset tehden ja omaa toimintaamme suojaten. Valo- ja äänikuri teroitettiin kaikkien mieleen; sissiryhmä on tuhoon tuomittu mikäli se havaitaan.

Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen heräsimme tiistaiaamuna innostuneina. Vaikka edellisen päivän marssi olikin ollut kuluttava, oli tänään ohjelmassa odotettu räjäytysharjoitus. Virittelimme aamupäivän erilaisia räjähteitä suljetulla vaara-alueella. Tehtävät ulottuivat kiven halkaisusta ja kannon poistamisesta telamiinan räjäytykseen ja kädestä heitettäviin porapanoksiin. Iltapäivällä seurasi sitten räjäytykset. Kannot lakkasivat olemasta ja vaikuttavat savupilvet kohosivat sadepilviä kohti soittokunnan aliupseerikurssin nauttiessaan kättensä töistä – varomääräyksiä noudattaen tietysti hyvän matkan päästä ja kypärät päässä. Illan kruunasi vanhan purettavaksi määrätyn vajan räjäytys. Tyytyväisinä aikaansaamaamme tuhoon siirryimme marssilla uusille telttapaikoille.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saimme tehtävän laskea ja raportoida harjoitusalueen läpi kulkevalla tiellä yön aikana tapahtuvaa liikennettä. Tämä johti tietysti siihen, että koska useampi ihminen oli kerrallaan vartiossa tai tähypaikalla valvomassa tietä, sai harva nukuttua yön aikana muutamaa satunnaista tuntia enempää. Väsymys alkoikin jo näkyä joukoissamme ja seuraavana päivänä siirtyessämme ruokakätkölle muutaman kilometrin päähän tuntui jokainen askel raskaammalta kuin koskaan aikaisemmin. Matkan aikana harjoittelimme tien ylitystä muutaman kerran ja kohtasimme vihollistakin pariin otteeseen. Saatuamme ruoat kätköpaikalta ja asetuttuamme suojaisaan paikkaan ruokailemaan alkoi väsynyt huumori vaikuttaa. Sen aamun henkinen aallonpohja, joka oli pääasiassa väsymyksen ja vesisateen syytä taittui huomattavalla kasalla puujalkahuumoria. Tunnelma alkoikin tästä eteenpäin parantua. Soittokunnan tunnettu ryhmähenki auttoi siis tämänkin harjoituksen vaikeimman vaiheen ylitse ja kannusti eteenpäin.

Toimintaa riitti. (Arkistokuva)

Illalla seurasi joukkueen koottu isku kohteeseen. Pysäytimme vihollisen räjähteillä ennalta suunnitellulle tienpätkälle ja teimme aggressiivisen tuliylläkön tukitulle tieosuudelle. Vihollinen lähti seuraamaan meitä irtauduttuamme, mutta irtauduimme sellaisella vauhdilla paikalta, että mönkijällä liikkuneet kouluttajamme eivät pysyneet perässämme tiheässä metsämaastossa.

Seuraavan yön ja päivän ajan meille annettiin toinen tehtävä, joka osoittautui pian koko leirin mielekkäimmäksi toiminnaksi. Kysessä oli vihollisen tukikohtien tiedustelu. Yöllä tehtävä oli tietysti huomattavasti helpompi kuin torstaipäivänä auringonvalossa. Suoriuduimme tehtävästä kuitenkin hyvin, ainutkaan taistelija ei jäänyt vangiksi ja vihollisen ryhmityksestä pystyttiin piirtämään tarkat kartat ja vahvuus pääteltiin komppanian kokoiseksi yksiköksi. Torstaina päivällä tiedustelumme oli jo niin rohkeaa ja hävytöntä, että komppania joutui useasti keskellä päivää miehittämään puolustusasemansa havaittuaan tiedustelijoitamme lähimaastossa.

Torstai-iltana oli edessä sitten leirin viimeinen koetus: hyökkäys vihollisen tukikohtaan keräämiemme tiedustelutietojen perusteella. Hyökkäyksen alku meni kuten suunnitellusti. Harhautimme vihollista muutamaan otteesseen ennen varsinaista iskua. Vihollinen oli kuitenkin saanut huomattavia vahvistuksia viime hetkellä, ja hyökkäys joutui jo heti alkutaipalella vaikeuksiin. Seuranneessa hätäisessä irtautumisessa joukkomme hajosivat, ja ryhmänjohtajilta kysyttiin paljon omaa aloitekykyä, jotta tilanteesta selvittiin. Vihollinen oli myös saanut selville suunnittelemamme kulkureitin, ja jouduimme sinne pyrkiessämme vetäytymään äkisti vihollisen tulen alta. Joukkoamme, joka onnistui joten kuten kokoamaan itsensä, ahdistettiin lopussa monelta suunnalta, ja vain vauhdikas toiminta ja muutama improvisoitu tuliylläkkö pelasti tilanteen lopulliselta perikadolta. Harjoituksena illan sekasorto kuitenkin todettiin aliupseerioppilaiden keskuudessa loistavaksi: jokainen joutui laittamaan itsensä likoon, ja tilanne vaati paljon improvisointia ja nopeita päätöksiä. Oma toiminta korostui pohjasuunnitelman puuttuessa, ja soveltavan harjoittelun edut tulivat hyvin esiin harjoituksen jälkeisessä loppupuinnissa.

Seuraavana aamuna herätys tapahtui aikaisin ja pakkasimme ryhmäkohtaisen materiaalimme autoihin. Edessä oli leirin viimeinen koitos eli jalkamarssi rinkkojen kanssa taikaisin Hennalan varuskuntaan. Alkuun meidät kyydittiin autoilla tuntemattomaan paikkaan silmät peitettyinä, jonka jälkeen meidän piti selvittää sijaintimme ja suunnistaa alkuun jo tutuksi tullelle keskussairaalalle, josta sitten jatkoimme kasarmille. Marssi sujui hyvin, ja huolimatta neljän maastopäivän rasituksista ja väsymyksestä vauhti oli melkoinen. Edessä häämöttävä lomille lähtö, jo aikaisemmin mainittu voimakas ryhmähenki ja uhma suorittaa tämä viimeinen pätkä harjoitusta hyvin motivoivat joukkoa eteenpäin. Kasarmille päästyämme yleinen ”teimme sen” henki levisi yksikössä kulovalkean lailla. Olimme selvinneet siitä, mitä pidimme haastavana, osa ehkä jopa hiukan mahdottomanakin ja olimme taas yhtä elämystä rikkaampia. Jokainen oli käväissyt syvällä epämukavuusaluellaan ja tullut sieltä pystypäin takaisin valmiina ensi viikonloppuna edessä olevaan johtajaharjoitukseen.

– Oppilaskorpraali Joki

Huom. Varomääräyksien vuoksi sissi- ja tiedusteluharjoituksesta ei otettu kuvia.

Kirjoittajaesittely

Antti Joki

Oppilaskorpraali Antti Joki toimi soittokunnan erikoiskoulutuskauden aikana trumpetistina kuviomarssi- ja konserttisoittokuntien lisäksi myös showbändissä sekä sivutoimisena sovittajana. Joen päivät loppuivat E-kaudella usein vasta puolenyön jälkeen, sillä hänen omien sanojensa mukaan ”ei” on kovin vaikea sana sanoa kysyttäessä mukaan uusiin projekteihin. Kuitenkin energiaa löytyi v
ielä omaan harjoitteluun sen verran, että kevään yhteishaussa Joelle irtosi paikka Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin linjalta. Tulevaisuuden suunnitelmia tällä aktiivisella yhtyemusisoijalla on sen verran, että musiikkia täytyy päästä tekemään ja hyvän proukan kanssa.

”Olen nauttinut suuresti palveluksesta soittokunnassa. Soittotoimintakaudella mielekästä hommaa riitti niin paljon kuin vain jaksoi tehdä, ja oma soitto kehittyi huimasti, kun ohjelmisto on niin monipuolista ja ajoittain todella vaativaa. Aliupseerikurssille lähtökään ei ole kaduttanut hetkeäkään. Mahtava porukka ja yhteishenki sekä todella hyvä koulutuksen taso ovat tämän palveluspaikan parasta antia”, Joki kommentoi palvelustaan Varusmiessoittokunnassa.

Palvelustoveriensa keskuudessa oppilaskorpraali Joki on tunnettu kyvystään soittaa tarvittaessa korkealta ja kovaa sekä omalaatuisesta huumoristaan, jolle löytyy ymmärrystä välillä vain Joelta itseltään. ”Näin” Joki kommentoikin huvittuneena tätä kuvausta itsestään.